Pitkästä aikaa päivityksiä (..huh, onneksi). Tänään alkoi kolmiosaisen kontrollikerran ensimmäinen osuus; verikoe. Hoitojen loppumisen jälkeen syöpä on pyörinyt varmaan jokaikinen päivä mielessäni, kylläkin varsin lievässä mittakaavassa. Kontrollikerta ei ole aiheuttanut harmaita hiuksia (hah, päässäni ON hiuksia ;), mutta ei se kuitenkaan ole ollut täysin tunteeton juttu. Asiaa on piristänyt erityisesti se, että hyvä ystäväni, joka aloitti kesätyöt HUS:lla näytelaboratorion hoitajana, otti kyseiset verinäytteet. Suonikin löytyi hyvin.

Tulossa on vielä TT ja lääkärin vastaanotto. Äiti lupasi olla nukkumatta yön ennen lääkärin lausuntoa. Koputan nyt puuta, kun sanon, etten jaksa stressata siitä. Asialle kun en voi mitään, niin siitä on turha murehtia liikaa.

Sain pidellä tänään siskoni esikoista sylissäni, ekaa kertaa. Itku meinasi päästä, sillä muistan varsin hyvin siskoni sanat viime syksyltä. Pahimassa tapausessa en olisi pidellyt tänään maailmaan suoloisinta nappulaa sylissäni, jos olisin tarvinnut kantasolusiirtoa. Onneksi tämä päivä oli kuitenkin juuri niin ihana, kun se oli. Muutenkin elämä tuntuu nyt palanneen hyvin raiteilleen :).


PS. Ostinpa muuten nappulalle valmiiksi kastelahjan. Ette ikinä arvaa, mikä se on... :)