Ohi on, taas. Heräsin vasta eilen siihen, että tänään olisi tarkoitus antaa viimeinen satsi sytoja. Jos nyt totta puhutaan, niin minut oikeastaan herätettiin tähän ahaa-elämykseen. Pari viimeistä viikkoa ovat olleet aika matalalentoisia päiviä, mutta eilen tapahtui kaikkea kivaa, jotka auttoivat avaamaan silmiä. Soitin jopa illalla Fazerille, ja kyselin pienen suklaa-vadelma moussekakun perään. Ja tottahan toki tiskissä oli vielä yksi sopiva, ihan kuin odottamassa juuri minua. Kävin hakemassa sen kotia, parempaan talteen. En ollut edes ajatellut aikaisemmin, että haluaisin juhlistaa tätä syövän lynkkauksen loppumista.

...Ja eikä siinä ollut vielä kaikki, sillä pääsen ehkä syömään tuota kakkua remissio-paita päällä. Kyseessä on paita, joka on melkein legendaarisen hieno. Ja eikä siinäkään ollut vielä kaikki, sillä hirmuiset huolet kesätöiden saannista kuopattiin eilen illalla; sain ehdotuksen omaa alaani koskevista töistä. Kevään opiskelumotivaatiokin kasvoi oikein silmissä. Ja mainitsinko muuten, että tänään oli vika sytostaattikerta? ;) Kanyylikin upposi toisella kerralla isoon ja hyvin vetävään laskimoon. Aivan uskomatonta. Nyt sitä liidetäänkin sillä sinikäyrän paremmalla mutkalla, joten syövät ja männykävyt, pois alta! :). Hoitojakson päättymisen jälkeen tuo sinikäyrä tulee loivenemaan huomattavsti, joten viimeisetkin ilot irti vuoristoradasta...

Tässä tämä nyt sitten alkaisi olemaan, pikku hiljaa. Kovasti olen kirjoitellut tänne, niin itseni kuin yrittänyt myös muidenkin takia. Matka on ollut pitkä, mutta myös antoisa. Ajatusten vaihdot syövästä ja elämästä yleensäkin ovat olleet varsin avartavia. Ei sillä, että välttämättä tarpeellisia, mutta ovatpahan tultu koettua.
...Ehkäpä vielä joku päivä uskallan antaa tämän blogini vuodatuksen perheelleni tai muille luettavaksi.

Kohta on kuitenkin aika nostaa kytkintä, ja sanoa C'est la vie. Palaan tänne kuitenkin vielä kesämmällä tarinoimaan seikkailustani kontrollikäyntien tiimoilta, mutta siihen on onneksi vielä aikaa. Ja kaikesta huolimatta jaksan uskoa siihen, että en saa sitä ennen parempaakaan syytä, :).


Sairauden kanssa painiville tahtoisin toivottaa vielä taistelutarmoa! Muille nöyrästi kiitos ja kumarrus.


...Ja nyt, eikun kakkuaaaa!