Nykyään kuuluu vain räkää ja käsisärkyä. Sain viime kerralla tiputukset oikeaan kämmenselkään. Normaalisti kanyyli on tuikattu kyynärtaipeeseen, mutta suonta ei vain enää löytynyt. Varmaan tästä ärtyneenä oikea käsi vihoitteleen minkä kerkeää, en oikein osaa sanoa, että tuntuuko tuo samalta kuin vihlominen vai mikä, mutta häiritsevä se on. Ja se on liveä ja 24/7 koko ajan.

Muistelin juuri sitä hetkeä, kun tämä taudin selvittely oli ihan aluillaan.. Olin silloin töissä kahvilassa, kun odotin soittoa hematologian klinikalta. Sieltä soitettiin ja sanottiin, että mulle on varattu aika luuydinkokeeseen, TT:n ja muihin vänkiin juttuihin. Se oli ihan hirveää silloin, vieläkin tulee kyynel silmäkulmaan. Vaikka tuossa vaiheessa tehdään vasta tutkimuksia (no joo, oikeasti ne kuulemma tiesivät jo sen kaulan biopsian jälkeen tästä, kai toi oli vain jotain kartoitusta?) ja mulle ei oltu kerrottu mitään mistään syövästä, niin se oli se hetki, kun totesin, että kiva ja kiitos. Yhdistin sen luuydinkokeen niin vahvasti syöpään. Siinä sitten istuin omalla työvuorollani kahvilan pöydässä ja itkin. Se hematologian soittaja kyseli, että onko mulla siinä ketään kaveria ja että voisinko tulla hakemaan sinä päivänä jo TT:n tarvittavan varjoaineen. Onneksi samassa työvuorossa oli semmoinen ihana ja kultainen ystävä, jonka tunsin jo ala-asteen ajoilta. Hän lupasi tuurata vuoroni, jotenkin vain kaikki palikat tuntuivat leviävän käsiin sillä hetkellä. Ei siitä työnteosta olisi siinä vaiheessa tullut kai mitään. Isäni oli päässyt juuri töistä ja lähdettiin sitten yhdessä käymään sielä sairaalassa. Haettiin se litku ja mentiin kotiin.

Tästä eteenpäin sitä itkua tuli kai ihan hirveästi, kunnes saatiin tarkka diagnoosi. Sen puhelun olin todella rauhallinen ja oikeastaan ihan normaali, en saanut mitään pillityskohtausta. Siihen mennessä olin kerennyt surra jo sen hetkiset surkuttelut ja olin vain valmistautunut siihen, että jos tää on syöpä, niin sitten se on. Valmiimpi siihen tilanteeseen en kai olisi voinut olla. Kun lääkäri kyseli, että olenko yksin ja että istunko, niin sanoin lääkärille, että ollaan valmistauduttu jo siihen, että tämä on syöpä. Lääkäri kertoi tuloksista ja kirjoittelin kuulemiani avainsanoja, kuten Hodgkinin lymfooma, sytostattit, paikat joihin se on levinnyt jne.. Kun puhelu oli loppunut, avautui välittömästi kotiovemme ja äiti tuli töistä. Äiti sanoi, että hänen oli ollut pakko lähteä aikaisemmin, oli vain tuntunut siltä. Se oli tosiaankin semmoinen hetki, että mustakin tuntui siltä.