Tässähän tämä elämä nyt etenee, ihan omalla painollaan. Posket punottavat hieman kortisonin vaikutuksesta, mutta saanpahan edes jotain väriläikkää tähän naamaan.

Kävin tilaamassa netistä Teho-osaston soittoäänen kännykkääni ja asensin sen soimaan sairaalan numerojen kohdalla. Nyt ei jää epäselväksi, ken rohkenee häiritä arvon sairaslomaani.

Vanhempieni kotiin palattuani joudun järjestelemään asioita ennalleen. Kiikutin kylppäriin oman käsipyyhkeen ja käsiendesinfiointiaineen laitoin hanan viereen. Näillä on ehkäisty flunssaa viime syksynä aika tehokkaasti, toivottavasti myös jatkossakin. Käsien huolelliseen pesuun ovat sitoutuneet itseni lisäksi koko kotiköörimme ja meillä vierailevat ihmiset. Tylsää, mutta kannattavaa (ainakin vesiyhtiöille).

Tilasin pari pakettia neupoja jääkaappiimme. Muutoksena edellissyksyyn on semmoinen kiva juttu, että enää ei tarvitse käydä heti neupojen jälkeen verikokeissa. Veriarvot ovat olleet sen verran hyviä kuurin päätteeksi. Lisäksi lupailin tai yritin lupailla itselleni, että kokeilisin itseni pistämistä. Helpottaisi aamuisia rutiineja ja se olisi samalla kasvun paikka. Kyseessä on vain jokin psykologinen lukko, jonka avaaminen on ollut hieman tuskaista... Kokeilen ensi sunnuntaina siskoni tarkassa valvonnassa harjoituspiikin upottamista appelsiini-rukkaan ja katsotaan mitä tulee. Ja kyseessä on siis semmoinen piikki, jonka melkein ketä tahansa voisi pistää. Paitsi minä ;)