Tänään tuli ensimmäistä kertaa semmoinen fiilis, että nämä hoidot olisivat jo ohi. Syy siihen johtui niinkin klorian hohtoisesta tapahtumasta, kuin puhelimeen puhumisesta ruuhkabussissa. Ihan arkipäiväisen diipadaapa-lärpättelyn jälkeen pisti oikein hymyksi tuo fiilis. Ei sen syntyyn kyllä kauheasti vaadittu, eikä se nyt niin kummallista ollut, mutta mukavaa se oli. Kaikesta "I'm alive" fiilistelystä huolimatta puristin bussista noustuani nökäreen desinfiointiainetta käsiini ja kuivasin räpylöitäni kylmässä tuulessa.

Jotta saisin revittyä kaikki piikityksien aiheuttamat traumat vielä kertaalleen esille, laskin iltani kuluksi minuun kulutettujen neulojen lukumäärän. Lopputulos lähenteli neulatyynyä tai siiliä ;). Neupogeneille summaksi sain 21, verikoepyyntöjä oli palttiarallaa 20, tippaletkuun minut valjastetaan yhteensä 12 kertaa ja muita verenhimoisia vampyyrikertoja on noin 20 kertaa. Tarkaksi loppusummaksi sain 72 verikoepyyntöä tai muuta neulaa vaativaa operaatiota. Neupogenit ovat olleet pistoksiksi sinällään kivoja, että kun puhutaan yhdestä pistoksesta, niin se on ollut yksi ja vain se yksi pistos. Muiden reityksien kohdalla on vaadittu yhtä kertaa kohden 1-4 yritystä, jotka ovat tuottaneet halutun lopputuloksen neulan ja suonen osalta. Joten kaipa sitä piikkiä on tullut nähtyä kaiken kaikkiaan yli sata kertaa puolen vuoden aikana. 80% pistoksista on kohdistunut välille kämmenselkä-kyynärtaive. Ja sen kyllä näkeekin.. Voodoonuket, vapiskaa ;).

Kolme yötä "jouluun" on. Laskin aamulla sen. Ja tarkistin vielä äsken uudelleen. Torstaina se todellakin on, kun tämä operaatio saa pisteensä. Toivottavasti lopullisen semmoisen ja sitten kohta tämä päiväkirja pääsee pölyttymään ikuisiksi ajoiksi bittiavaruuteen :).