Monet asiat aiheuttavat arpia. Minun viimeaikaiset arvet ovat syntyneet lääkärin veitsestä. Ensin ne ovat olleet punaisia ja haavateipin peittämiä, mutta sitten niihin on muodostunut kollageenipitoista arpikudosta. Ne kaikki kolme uutta, kaksi luuydinnäytteen jälkeä alaselässä ja yksi näytepalan otto arpi solisukuopassa ovat mielestäni aika nättejä. Siis nättejä arviksi. Peilailin niitä tänään erikseen, kun pähkäilin paitavalintaa. Puseroissa oli kesäisesti isompi kaula-aukko, juuri niin että kaulan viiru paljastuu. Kiinnitän niihin pakostakin huomiota. Muun muassa hampaiden pesu on hyvä kyttäystuokio.. :)'

Erityisesti kaulan arpi on mielestäni onnistunut keskiviikkotyö lääkäriltä. Imusolmukenäytteen takia kaulan ihoa raotettiin 2,5cm jonka jälkeen se kurottiin pyynnöstäni erittäin nätisti umpeen. Siinä ei ole perinteisiä haavaan nähden poikittaisia tikkilankaviiruja, vaan se on ommeltu kuin singerillä yhden langan taktiikalla. Lääkäri lupasi tehdä viillon ryppyjeni mukaisesti. Ihmettelin kyllä vähän, että missä minun 21-vuotiaan ryppyni menevät, mutta kyllä kai Tohtori Sykerö tiesi.

Mulla on pyllyssä, tai pikemminkin lantiollakin nyt "silmät". Ne ovat taas toisen Sykerön tekemiä. Niistä setä tunki luuydinnäytepiikin luuhuni ja imi mömmöjäni suurennuslasin alle. Ne arvet ovat kanssa hyvin parantuneet, mutta kovin punaiset niiden jäljet ovat vieläkin. Kai ne silmät sulkeutuvat joskus..

Muut arvet, lähinnä luomien leikkuusta tai ihon venymisestä johtuvat ovat tylsemmän tarinan omaavia. Voin kuitenkin yrittää tarinoida uteliaille pienille lapsille (ja toisinaan itselleni) saunassa, että kaikki arpeni tulivat eräänä hikisenä päivänä Timbuktun auringon alla, kun päätin pulahtaa paikalliseen viidakkojokeen. Samalla veteen molskahtivat viiden metrin kokoiset alligaattorikrokotiilit ja anakondat, ja hurjan viidakkopainin päätteeksi päihitin mokomat villipedot. Muistoiksi jäivät arvet. Tai sitten kun eräänä päivänä eksyin sapellihammastiikerin metsästyspolulle.. Kaipa nuo tarinat kuulostavat kivemmilta kuin selostus valkonaamaisesta reppanasta ja syövästä. Jos nyt syöpäelämyksiäni tarinaksi voi kutsua. Tarinathan päättyvät onneksi aina iloisesti, kaipa minunkin... :)