Syöpä: Onneksi olkoon! Olet yksi niistä harvoista, joka on juuri valittu ikimuistoiseen, sisuskaluja järisyttävään lääketieteelliseen "Survival" seikkailuun! Joukkueen muodostat sinä. Miltä nyt tuntuu?

Minä: Ähh, mitä?! Minä vai? ..Eh, kiitos tiedosta. Kai se onni potkii minuakin. Välistä vähän rankemmin.

S: Totta tosiaan, ilmoitus taisi tulla kuin salama kirkkaalta taivaalta? Oletko kuitenkin kerennyt valmistautua tulevaan haasteeseen?

M: Kyllähän tämä tämä yllätti. Olin kuitenkin kerennyt (onneksi) tehdä kaikenlaista ennen kuin kuulin tästä jymypaukusta. Huhkin töissä hiki hatussa ja säästin syksyn varalle rahaa. Kävin myös kovin epäminämaiseen tapaan, kylläkin puoli vuotta myöhässä, kummivanhempieni luona tarjoilemassa itse leipomaani synttärijuustomansikkakakkua. Mutta näin jälkikäteen, kyllä kannatti, sillä koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan!  

S: Vai niin. Sait valita myös itse joukkueesi värin. Mihin väriin päädyit? 

M: Valitsin punaisen. Ostin jopa väriin sopivan huivinkin! Punainen on muutenkin mielestäni inhottava väri ja se sopii teemaan kuin syöpä imusolmukkeisiin.

S: Entä miten lähipiirissäsi on suhtauduttu uutiseen tulevasta haasteestasi?

M: Minua jännitti aluksi vähän kertoa siitä lähimmille ystäville, mutta turhaan. Oma suhtautumiseni heijastui aika hyvin vastaanottajan reaktioissa. Selviytymisen kautta voittoon menttaliteetilla sain paljon kannustavia selkään taputuksia ja halauksia. Yllättävän monet ovatkin tiedon jälkeen pitäneet minuun tavallista enemmän yhteyttä. Ei paha, siis minulle. Ystävä raukat kun eivät tiedä, että vaikka tämä leikki toivon mukaan päättyykin puolen vuoden kuluttua, niin olen varmaan siihen mennessä kehittänyt jonkinmoisen toivottavasti ei-yksiulotteisen addiktion toisten ihanaan väliinpitämiseen.

S: Tämä tällä erää. Palaamme varmasti asian tiimoilta seikkailun edetessä. Syöpäsi hiljenee, mutta vain hetkeksi.

M: Kiitos kun vaivauduit kysymään kuulumisiani. Ja muistathan kuitenkin kaikesta huolimatta, että elän elämää. En syöpää.