Neupot ovat nyt taas mennyttä elämää. Kävin vielä kahtena päivänä terkkarilla pistättämässä, ja kaikista ennakkokauhusta huolimatta selvisin niistä hengissä. Sain nyt erikseen varata ajan terkkarille ja sama täti hoiti molemmilla kerroilla toimenpiteen asiallisesti. Sain muistoksi vain pienet punaset pisteet vatsanahkaani.

Olen pähkäillyt viime päivät opintojeni kanssa, kuinka niiden käy nyt sairaslomaillessani. Otin yhteyttä koululleni ja paluupostissa sain litannian kurssien koodeja, jotka olisi mukava suorittaa. Mikään pakko siis ei ole, mutta JOS vain jaksat niin hyvä. Ahdistus. Eikä se helpottanut yhtään, että keväällä olisi heti ensimmäisenä tiedossa kandiseminaari. Vastahan minä pääsin sinne opiskelemaan ja juurihan jäin sairaslomalle. Viime vuodelta on kyllä opintoja rutkasti kasassa, mutta kaikesta huolimatta viestin sävy oli semmoinen, että hyppäät takaisin vain vuosikurssilaistesi kursseille. Vähän se kumminkin pelottaa, sillä olen kuitenkin asennoitunut sairaslomaan sillä fiiliksellä, että nyt en stressaa muusta kuin syövästä. Tiedän, että käytännössä minulla olisi mahdollisuuksia opiskella sairauteni lomassa, mutta aikatauluissa pysyminen ja valtavat luku-urakat eivät oiken motivoi tällä hetkellä. Kauhuskenaarioni on se, että alan opiskelemaan, mutta koska en jaksakaan tehdä sitä ihan 100 rosenttisesti , niin teen sen kuin kusten juostun. Samalla kun stressaan opiskeluista, en muista "sairastaa" ja käsitellä syöpää kunnolla, joten sekin jää puoliksi tehdyksi. Sitten kun sairasloma loppuu, alkaa arki ja aherrus. Siinä vaiheessa huomaankin, että takki on ihan tyhjä. Valtavat opintourakat hönkivät niskaan ja samalla iskee jonkinmoinen henkinen lama ja taju syövästä. Siinä sitten olen ja harmittelen, kun en tehnyt edes yhtä asiaa kunnolla. Eli parantunut syövästä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Syöpä kun ainakin omalla kohdallanin on semmoinen vänkä tapaus, että tahtoessaan se vie kaikki voimat. Jaksaminen on toisinaan ihan nolla ja muutenkin on paha olla.
Ja enkös minä tässä haluamattakin opiskele alaani, biologiaa...

Kuuntelin pari päivää sitten saarnan, jonka mukaan olen kauhea pessimsiti. Niin kai olenkin, mutta kun sen kauheimman ja katalimman vaihtoehdon maalaa seinille, niin mielummin sitä yllättyy sitten positiivisemmin, kun asiat sujuvat paremmin kuin kuvittelin. Pessimistiys kun ei kuitenkaan lamaa tätä pientä syöpäläistä.

Roosa-nauhan kampanja on nyt käynnissä. Vaaleanpunainen rusetti  maksaa 2e ja rahat menevät rintasyöpäjuttujen tukemiseen. Nauhoja saa esim. joidenkin kirjakauppojen ja vaatekauppojen kassoilta. Pieni vaiva, suuri hyöty :).