Ajattelin, että en kirjoitakaan tänne enää vähään aikaan. Vannomatta paras.

Olin eilen opiskelujeni puolesta tutustumassa paikallisen sairaalan patologian osastoon. Juteltiin ja kierreltiin ympäriinsä, kunnes päädyimme kudosnäytteiden analysointipaikalle. Edessämme heiluteltiin iholärpäkettä, joka oli otettu melanooma- eli syöpäpotilaalta. Päässäni alkoi hieman suhista, joten hakeuduin muusta ryhmästä vähän syrjemmälle hengittelemään rauhassa. Olo ei oikein ottanut parantuakseen, mutta en silti kehdannut käydä istumaan osaston lattialle. Kehoni ratkaisi kuitenkin itse tilanteen, sillä viimeinen muistikuva oli se, että kierrosta vetävä vanhemman puoleinen valkotakkinen herra lähti kävelemään minua kohden. Hän oli ilmeisesti lukenut naamaltani, että kaikki ei ole hyvin. Kuin ritari hän saapui juuri oikeaan aikaan kohdalleni ja koppasi suorilta jaloilta pyörtyvän remissionäärin syliinsä. Sitten heräsinkin lattialta, kaverini piti kädestä ja kierroksen vetäjä esteli nousemistani. Ritarini kysyi perussairauksistani, ja sanoin, että olen sairastanut hodarin. Hän pyysi anteeksi(?!). No, enpä ollut ainoa anteeksipyytelevä... ;)

En tiedä, mikä oli pyörtymisen syynä, syöpänäytteet, pitkään seisominen, nälkä vai mikä. Koulu on antanut osansa aikaisemmin rottien yms. leikkelemiseen, joten pelkkää näytteen operoimista en jaksa uskoa syyksi. Nälkäisenä olen ennenkin kyennyt seisomaan pitkään, joten kai lopulliseksi syyksi voisi kuvitella kaikkien edellämainittujen kombinaation. Viimeisen niitin taisi antaa juuri se sana, SYÖPÄnäyte. Jännityksessäni unohdin kai hengittää ;). Pyörtymisen jälkeen jatkoimme kierrosta, minä enemmän tai vähemmän palaa kurkussanni niellen. Tuli kummallinen melkein itkuun tirskahdusolo, mutta en kumminkaan alkanut itkeä. Jos kierrosta ei olisi jatkettu ja vetäjä ei olisi jatkanut monotoonisella äänellä paapatusta näytteistä, niin olisin kyllä varmaan vuodattanut muutaman kyyneleen. Kierroksen vetäjä oli kuitenkin tapahtuman jälkeen todella ystävällinen ja tarkkaili tilannettani aina aika ajoin kulmiensa alta.

Näin jälkeenpäin ajatellen, lähtisin kyllä uudestaan samaiselle kierrokselle. Nyt tiedän ainakin vähän paremmin, kuinka reagoin vielä, vaikkei syöpä enää pahemmin mieltäni vaivaa. :) ..Ja annoinpahan legendan kerrottavaksi meidän jälkeisille ryhmille ;)

Muuten kaikki on mennyt hoitojen jälkeen todella hyvin. Kunto laski syksyn aikana aika paljon, mutta olen yrittänyt ottaa nyt keväällä vähän rennommin ja kuntouttaa itseäni hissukseen. Eilen tuli oikeastaan ekaa kertaa semmoinen paha mieli ex-syövästäni. Muiden syövät puolestaan ovat vähän pohdituttaneet, lähipiirissä on nyt lähiaikoina ollut muutama syöpätyyppi. Ajattelin käydä opiskelupaikkani tarjoamalla psykologilla juttelemassa, jottei kevätmieli pääsisi synkistymään liikaa. Aijon meinaa pitää kiinni tästä hyvästä mielestä :).