Tapasin eilen yhden kaverini ja hän kysyi, että eikö minulla ole tylsää kun virun melkein kaiket päivät kotona. Vastasin, että ei. Eikä minulla ole ollutkaan. Välistä on ihan nautinnollista vain olla, varsinkin kun siihen nyt näin sairaslomalla oikein suodaan aikaa. Tätä laatuaikaa pitäisi voida viettää ilman syöpästatustakin, joulupukin toivelistalle siis ;)! Kelloakin kanna ranteessa lähinnä tavan vuoksi. Tautini on antanut moneen hetkeen ajattelemisen aihetta, eikä se ole ollut yhtään pahaksi.

Siitä hetkestä lähtien, kun sain VIP-kortin syöpäklinikalle, ajan käsitys tuntuu muuttuneen. Ei sillä, etteivätkö kaupat olisi edelleenkin auki normaaliin tapaan ja junat kulkisi aikataulussaan, mutta jokin kai vinksahti aivojeni harmaassa pahnassa. Yhtäkkiä tuli tarve tehdä niitä pieniä asioita, joille ei muka koskaan ennen ollut aikaa. Ja yhtä yhtäkkiä niille kaikille pienille asioille löytyi jostakin juuri sitä kullan kallista aikaa. Sitä kai tajusi, että sitä eletään tässä ja nyt. Halusipa sitä tai sitten ei :).

Ennen kuin sain kuulla taudistani, juoksin pää kolmantena jalkana töiden, opiskelujen, harrastuksien ja vanhempieni kodin väliä. Vanhemmat naureskelivat aina, että tuolta se tyttö tuli ja tuonne se juuri meni. Sentään söin paikallani :). Koko ajan oli hirveä tarve tehdä kaikkea, jos ei jotain hauskaa, niin ainakin töitä. Sitä kai oli jonkinmoisessa oravanpyörässä, että jos kalenteri ei ole koko ajan täynnä jotain, niin en ole tärkeä tai että elämäni on ihan yhtä tyhjän kanssa. Tässä sitä nyt istua nötkötän, en ole tehnyt kummaa kummempaa pariin kuukauteen, mutta tunnen, että olen nyt tärkeä monelle ihmiselle. Tärkeämpi kuin ehkä koskaan aikaisemmin.

Monesti ihminen, tai ainakin minä (luen automaattisesti itseni tähän jalosukuiseen lajiin, vaikka siskoni kutsuukin minua toisinaan apinaksi) saatan jättää tekemättä jotain asiaa siksi, että ei ole kuulemma aikaa. Tosiasiahan on kuitenkin se, että tärkeille asioille  löytyy aina aikaa. Olennaista on asioiden priorisointi. Toisinaan se tärkeä asia voi olla niinkin simppeliä kuin roskien vienti, toisinaan ystävän kanssa marsulle viimeisen leposijan etsiminen.

Kun mietin tätä samaa asiaa kuuden kuukauden kuluttua, kynnän varmaan päälläni maata, taas. Luultavasti olen unohtanut lähes puolet tämän hetkisistä mietteistäni, mutta toivottavasti osaan priorisoida elämän kulmakiviä hieman paremmin. Opiskelijaravintolan kakkukeskiviikko hyvien ystävien kanssa menee edelleenkin siivoamisen edelle :)

Ja niin, sain kuulla PET-kuvien tulokset. Voi jepajee, "Hyvä hoitovaste. Ei aktiiviin lymfoomakudokseen viittavia kertymiä". Nyt sitä vain sitten syynnetään loppukuurin ajan sitä aineenvaihdunnallisesti ei-aktiivista syöpämähnää pois :).