Kävin piikitettävänä paikallisessa terveyskeksuksessa, samaisessa paikassa, jonka ristin jo viime kerralla paskakeskukseksi. Voi Arrrgh ja Urgh. Ymmärrän tai ainakin leikin ymmärtäväni, että kun on resursseja rajallisesti jaettavana, niin pitää tyytyä siihen omaan osaansa. Ei "Pekka" tai "Pirkkokaan" saa yhtään sen enempää kuin minä. Mutta minkäs teet, kun kerran istuu ylisuuren kävyn päälle ja mikään ei tunnu hyvältä, niin ei se musta ja salamoiva pilvi haihdu pääni ympäriltä yhdellä olan kohautuksella.

Kaikki alkoi lupaavasti jo ilmottautumishuoneessa, johon lampsin reippaasti. Kerroin tarpeeni päästä hoitajalle, mukanani oleva valkosolujen kasvutekijäpiikki tarvitsisi pistää kohta. Selitin myös, että olimme sopineet aikaisemmin tulostani ja minulle oli suositeltu ko. aikaa.  Nyt jono oli kuitenkin kaikkea muuta kuin lyhyt ja hoitaja näytti vain hapanta naamaa ja sanoi "istu alas ja odota vuoroasi". Kerroin piikityksen tarkemman syyn ja hoitaja soitti toiselle hoitajalle ja kertoi tytöstä vastaanotollaan, joka sairasta "hotkinin lymppoomaa" (en voinut olla korjaamatta melankolisella äänellä, että imusolmukesyöpä). Hoitajat pääsivät yhteisymmärrykseen, että kuten jo aikaisemmin puhuttu, pääsen kohtuullisen nopeasti päivystävälle terveydenhoitajalle. Neupogen-piikki säilytetään jääkaapissa normaalisti, mutta ennen pistoa se on otettava noin 30 min.huoneenlämpöön, luultavasti siksi, että se ei tunnu pistettäessä inhalta. Tarkempaa selitystä piikkipaketin kyljessä ei ollut, joten saaduilla ohjeilla eletään. Lääke on kuitenkin sen verran arvokas, että ilman varmaa tietoa en viitsi kokeilla mitä tapahtuu, jos ei ihan vielä piikitetäkään...

Päivystyshuoneeseen päästyäni hoitaja alkoi lukea ohjeita. Mikäs siinä, ohitetaan pari kohtaa ohjeista ja piikki esiin. Ymmärrän varsin hyvin, että puolivalmista työtä ei saa arvostella ja kyllä hoitaja varmasti osaa, kai. Kaikesta huolimatta kysyin varovaisesti hoitajalta, että mitä jos puhdistetaan pistokohta ennen tuikkaamista. "Mikäpäs siinä" tokaisi hoitaja ja lähti hakemaan jostain toisesta huoneesta desinfiointiaineita. Huoneessamme niitä ei ollut, ei ole koskaan kuulemma ollutkaan... Tietenkin jo avattu piikki piti tökätä takaisin koteloonsa, ja mikä parasta, täysin epänormaalissa kulmassa. Töks ja neulan piikki otti korkin seinään.

Puhdistuslappujen saavuttua huoneeseemme hiha ylös ja liha esiin. Töks, töks ja hoitaja ihmettelee, että onpas harvinaisen tylsä neula. Olisi tehnyt mieli kysyä, että mikä pää tässä on tylsä? No, mitä enemmän painaa, niin kyllä se piikki uppoaa, halusi sitä tai ei. Loppu tulos oli se, että valkosolujen kasvutekijät pääsivät enemmän tai vähemmän onnellisesti elimistööni. Harmitukseni oli kuitenkin itse mahtipontisen operaation jälkeen se, että ei piru. Ymmärrän varsin hyvin, että sairaanhoitajat ovat palveluammatissa ja aina ei voi olla hyvä päivä. Huonoja päiviä on meillä kaikilla, mutta sen ei saa antaa vaikuttaa liikaa työhön. Ja mikä ärsyttävintä, asenne muuttuu heti kun kertoo olevansaa böö - syöpäpotilas.  Jos en olisi sanonut tuota maailman ruminta sanaa, syöpää, niin ilmottautumishuoneen hoitaja jatkaisi vieläkin nenänsä kaivamista. Oli vaiva kellä tahnsa mikä tahansa, niin yleensä asiakkailla on jokin vaiva terveyskeskukseen tullessaan ja elämäänsä kyllästyneet hoitajat eivät kyllä sitä paranna.

Kaiken tämän jälkeen voi kysyä, että miksi en sitten itse pistä piikkiä paksuun nahkaani? Siksi koska en vain pysty. Ja kyllä tässä maailmassa on pakko olla edes yksi hyvä terveyskeskus, jossa asiat osataan hoitaa :) Huomenna on aina parempi päivä...