Luin tässä taannoin erään leukemiaa sairastavan nuoren naisen blogia, jossa hän mietti www.cancer.fi-sivuston kirjoituksien pohjalta, että onko syöpä taistelulaji. Kyllä tämä ainakin intensiivisestä harrastuksesta käy ;). Ja välineurheliluakin tämä toisinaan on, ainakin verikokeiden yhteydessä.

Jäin pohtimaan sitä, että mikä olisi sitten toinen vaihtoehto, jos sairastamista ei voisi laittaa taistelun piikkiin. Ehkä se voisi olla selviytymistä arjesta päivä kerrallaan, ei niinkään raivopäistä ladun raivausta kohti tunnelin päässä pilkottavaa valoa. Jokaisella on oma käsityksensä taistelusta ja sen suhteuttaa varmasti kaikkeen aikaisemmin kokemaansa, mutta ainakaan itse en keksi elämässäni muuta näin kokonaisvaltaisesti tainnuttavaa voimaa, jonka edessä olisin uudelleen ja uudelleen nöyrtynyt. Muistan hoitojeni alkuajoilta semmoisen kesäpäivän, jolloin olimme juuri lähteneet hoidoista ja kun käännyimme pois sairaalan pihasta, näin rullatuolissa istuvan keski-ikäisen miehen. Tämän sairaalavaatteissa olevan miehen vieressä oli puoliksi tyhjennetty mäyräkoira. Mies istui lynässä tuolissa ja pullo oli tiukasti kädessä. Hänet nähdessään sitä tajusi, mitä taistelu ei ainakaan ole. Kyllä hoidoista ja syövästä ylipääseminen vaatii kuitenkin jonkinlaista uskoa siitä, että luovuttaa ei kannata. Miestä katsoessa menin niin sanattomaksi, että en tiennyt mitä tehdä. Ei kai toista voi pakottaa jaksamaan ja "taistelemaan" tässä taudissa, mutta kannustaa kyllä voi.

Jokaiselle sairastavalle tulee varmasti päiviä, varmasti useampiakin, kun tuntuu että ei jaksa. Jokaisen hoitokerran ottaminen, vaikka tietää sen tuovan mukanaan katalan olon, vaatii sen pienen päättäväisen mini-me:n heräämistä. Luovuttaminen ei ole pelkuruutta, mutta ei se kyllä taisteluakaan ole. On sekin valinta, että aamulla lähtee hoitoihin. Olen kai vielä niin hyväennusteisen syövän pelottelema ja positiivisten hoitotulosten saattelema, että en koe ainakaan itselleni muuta vaihtoehtoa, kun hoitojen läpikäyminen. Pieneen mieleenikään ei kuuna päivänä tulisi luovuttaa, vaikka toisinaan sitä joutuu seilamaan sytostaattimyrskyissä. Eteenpäin, sanoi mummo lumihangessa :).

Jos tässä kamppailussa syöpä vs. Riikka jaettaisiin kullanhohtoisia mitaleja, niin tietäisin kyllä kenen kanssa ne jakaa (oletuksella että syöpä piestäisiin 6-0). Tämä ei ole yhden miehen taistelu.