Elämässäni on kolme pettämätöntä ässää. Suklaa, shoppailu ja salmiakki. Tänään shoppailu toimi terapeuttisena esivalmisteluna huomenna alkavaan syövän kellistyssotaan. Mogulimainen kauppakeskuskompleksi tarjosi monia hyviä kauppoja huivien (pessimisti ei pety koskaan ;), ristikoiden ja lehtien ostoon. Siinä pitäisi olla tekemistä muutamalle päivälle. Pohdin kaupassa huiveja sovittaessani, että pitäisiköhän laittaa jo huomenna liina päähän etukäteen. Voisin veikata, että syöpäklinikalla vallitseva hiusmuoti muistuttaa enemmänkin nahkakuulaa kuin ruskeaa ponihäntääni. Muut syöpäpotilaat kuitenikin iskevät silmää, että "kiva letti, vielä". Naureskeltiinkin tuossa perheeni kanssa, että äiti on aina halunnut leikata tukkani lyhyeksi. Lupasin, että kun se päivä koittaa, niin sakset vain reippaasti käteen. Nyt on varaa leikata vähän ohikin, kunhan varoo vain korvia. Tai sitten toisaalta voisin mennä kampaajalle pahimmassa hiustenlähtö vaiheessa ja tilata permanentin... Millaisiakohan korvauksia voisi esittää kampaajalle, joka hädissään kerää hiussuortuviani lattialta?! Heh, niin tai näin, niin eiköhän huivit vielä jää kotiin odottamaan. Kyllä niitä tässä kerkiää käyttämään..

Huh. Huomenna se tosiaankin sitten alkaa. Tähän mennessä olen kokenut vain sen alkujärkytyksen tiedosta, että minussa muhii hodari, siinä kaikki. Huomenna sairastaminen iskee varmaan toisen kerran vasten kasvoja, kun huomaa kuinka avuton rääpäle sitä onkaan sairaalamaailmassa. Sehän tässä vähän pelottaakin, että kun olo ei tunnu vielä ollenkaan sairaalta. Saan varmaan huomenna elämäni ikimuistoisimman nimipäivälahjan. Onnea vaan ;)