..uukki. Meikätyttö on nyt ärhäkkä punapää. Kävin Espoon Keunen myymälässä lunastamassa oman uuden tyylini maksusitoumuslomakkeella, joka läväistiin mukaani jo heti alkukättelyissä syöpäklinikaan tutustuessani. En kyllä olisi ikimaailmassa itsestäni sisäistä pientä punaista minää löytänyt, muttamutta, on tässä käynyt paljon muutakin yllättävää viime aikoina.

Peilin edessä kokeiltiin vaaleaa ja tummaa, lyhyttä ja pitkää, ohutta ja paksua (peruukkia). Vaihtoehdot jotka näyttivät kumitorsojen päissä hyviltä, saattoivat näyttää omassani varsin hervottomilta. Onneksi sain kokeilla varatukkia ihan niiden sovittamiseen suunnitellussa huoneessa, niin itse operaatio oli mukava ja sen sai suorittaa rauhassa. Kaikesta huolimatta monta naurua siellä kyllä irtosi.. Oletko nähnyt koskaan leffaa nimeltä Menolippu Mombasaan? Siinä oli yksi hyvä kohtaus, jossa toinen syövän riivaama kaljupää poika valitsee itselleen blondin kuontalon ja toteaa, että "blondeilla on aina kaksi kertaa hauskempaa". Musta ei tuntunut siltä, vaikka kovasti tuntosarviani keinokuitukasan alla heristelinkin... Kampaaja kyllä sanoi, että nyt on kuulemma myös muodissa semmoinen blondi tukka, tummat kulmat ja silmät symbioosi. Onnekseni sain kokeilla tuota muotivillitystä vain muutaman minuutin ja palata sitten takaisin omaksi tummaksi minäksi.

Ruskeat värivaihtoehdot olivat aika epämääräisiä. Ne tekivät ihoni myös kovin kalpeiksi ja en jostain syystä halua korostaa valkoista varoitusväriä naamallani yhtään enempää. Jokaiseen ruskeaan peruukkiin oli lisätty x-kokoisia raitoja, jotka näyttivät aika teennäisiltä. Kampaaja puolusti kuitenkin ko. reuhkoja ja sanoi, että yksivärinen peruukki ei ole niin kolmiulotteisen ja aidon näköinen. Ainakaan minun makuuni ne eivät sopineet, vaikka johonkin ruskean sävyyn olinkin aluksi suunnitellut päätyväni, olenhan aidolta minältäni ah niin vielä ihana brunetti. Kokeilimme siinä sitten myös kaikkia muitakin värivaihtoehtoja aika randomisti, sillä kuten sanottu, peruukin ensivaikutelma voi hämätä. Tämä tumman kastanjanmustan ja punertavan sekoitus oli viimeisiä vaihtoehtojani, mutta kun sain sen päähän, niin myyjä sanoi, että tuossa on hänen suosikkinsa. Siinä ramppasin sitten pihalla luonnonvalossa ja kaupassa ees taas tukkaa mallaillen. Pahin pelko punaisen värin suhteen oli se, että tukka on liian radikaalin näköinen siihen, mitä olen nyt. Punertava tukka on kuitenkin mielestäni jollain tapaa osoitus siitä, että on pirteä ja tempperamenttinen. Ne päivät jolloin kyseinen keinokuitukarvoitus somistaa päätäni, ovat kuitenkin luultavsti vähemmän energiaa uhkuvia. Mutta kuten kampaaja sanoi, olen kyllä siinä tukassa hyvän näköinen, tottavie :). Rohkaistuin värin suhteen, sillä tekotukasta ei tule minulle päivittäistä tapaa. Lisäksi aivan uuteen tyyliin oli myös kolme syytä. Ensimmäinen on se, että se on ilmainen. Toinen, että se on ns. hätävarana  mahdollisiin tilaisuuksiin, jossa en halua tarjota muille mahdollisuutta vähääkään pidempiin katseisiin nahkakuulani takia. Kolmas, viimeinen ja paras. Tämä on elämäni (toivottavasti) ainut kerta, kun voin valita juuri semmoiset hiussuortuvat, kuin pikkunekkuuni sopii, muistutti tyyli sitten vanhaa tai aivan uutta :) Ja minä valitsin uuden, juuri semmoisen kuin olen aina syöpäisenä toivonut!

Karvoista näin muuten ollen, säärikarvani lähtivät. Syynä ei tosin ollut sytostaatit, vaan Venus Gillette. Kyllästyin odottamaan sitä autuan raukeaa säärisileyttä. Se kun ei tule, niin ei sitten hyvällä. Tukka tosin harvenee päivä päivältä. Aivan kuten Sinkkuelämää sarjan Samanthallakin. Tosin hieman hillitymmin.

Päivävauhti:

Päivitys myöhemmin: Peruukki on nyt leikattu muotoonsa. Visti mä näytän ihan joltain venäläiseltä lentoemännältä. "Varokaa ilmakuoppia, pelastustiet löytyvät koneen etu- ja takaosista. Hyvää matkaa. Brastuit ja vodka."