Nyt on kyllä pakko tulla kertomaan tänne jostain muustakin kuin syövästä. Nuo kirjoitukseni ovat usein niin tumman synkkiä - yllättäen kun aiheena on mikä on. Mutta tämä on yksi niistä ihanista osoituksista, että vaikka sairastaakin syöpää, niin siinä samalla tapahtuu myös muita asioita. Tämän valtavan ihanan uutisen toivat rakas sikoni ja hänen aviomiehensä. Musta tulee elämäni ensimmäistä kertaa täti! Voi vinde ja jee! Tää on jotain niin huippua :).

Muutenkin kun eräänä päivänä luin noita kirjoituksiani, niin ajattelin, että kylläpä tuolla tyypillä on kurjaa. Aina se vain valittaa ja itkee eilistä päivää. Mutta sitten toisaalta sitten mietin, että tarkoituksena tässä blogissa ei olekaan turinoida muusta, kuin elämästä lymfooman kanssa. Kurjaltahan nuo tilitykseni (harmillisen) useasti kuulostavat. Mutta nou hätä, elämässäni tapahtuu myös paljon ihanaa ja mukavaa, mutta ne eivät vain liity oikein tähän sairastamiseen. Pointtina olen kuitenkin yrittänyt pitää sitä, että jos joku onneton syöpävitsauksen saanut, sitä vierestä seuraava tai muuten vain asiasta silmää tekevä etsii tietoa aiheesta, niin haluan sitä antaa. Kovin kummoista se ei ole, mutta jotakin kuitenkin. Omalle kohdalleni kävi sairauteni alussa semmoinen mäihä, että törmäsin samaa tautia sairastavan blogiin. Sitä lukiessani sain suurta helpotusta - en ole tämän kanssa yksin. Haluan myös itse palata joskus sadan vuoden kuluttua tänne ja lukea tämän hetken kuulumisia. Aika kultaa muistot, mutta joskus niitäkin voi olla hyvä karaista ;).

Heh, radio popittaa "Via Dolorosaa, kärsimysten tie..". Ja heti perään Olavi Uusivirran On niin helppoa olla onnellinen... Ou jee :)