sunnuntai, 3. joulukuu 2006
Maria Kallio ja minä
Hauskinta tuossa kirjasarjassa on ollut se, että se on onnistunut tempaamaan niin hyvin mukaansa. Minä kaunokirjallisuuden anti-lukutoukka olen jäänyt puristuksiin kirjojen sivujen väliin. Syöpälääkkeiden reseptien pilkuntarkka lukeminen jää unholaan, kun L. Lehtolainen kirjoittaa ihanan rempseällä poikatyttötyylillänsä tajun kankaalle. Lukeminen on tarjonnut myös semmoisen turvapaikan, jonne on voinut kylmästi paeta syöpäosastolla viereisten petien ainaisesta puheripulista kärsivien kanssasairastajien luota. Kuulostaa varmaan tökeröltä, mutta tiputuksessa ollessaan sitä haluaa useimmiten olla vain ihan omissa oloissaan, eikä jakaa epikriisiä koko osaston kanssa.
Viimeiseen hoitoon on jäljellä enään vajaa kolme viikkoa, ja olemme jo puhuneet perheeni kanssa, miten juhlistaisimme sitä. Syövän toteamispäivänä söimme Fazerin vadelmasuklaakakkua, ja sen hyvyys vakuutti meidät toisellekin herkuttelukierrokselle. Pitänee tilata pieni kiekko tuota luksusta, niin sulkeutuupa tämäkin ympyrä... Tulipas heti vesi kielelle :)
Tässä vielä kuva, kuinka hyvää se on:
Kommentit