Kaksivuotiskontrollin TT:n tulokset olivat hyvät, lymfoomasta ei ole merkkejä. Samalla tavalla lääkäri aloitti puhelun, tulokset kerrottiin melkein heti kättelyssä. Jee! Mitäpä muutakaan saatoin odottaa TT:n tuloksista, jotka olivat kuvanneet kaksi pohojalaista sairaanhoitajaa. Hoitajat olivat hurjan hauskoja.

Verikokeita antaessani kävin myös moikkaamassa osastolla entistä omahoitajaani. Oli mukava nähdä heidät pikaisesti.

Tänään on kulunut tasan kaksi vuotta viimeisestä sytostaattipäivästä. Outo merkkipäivä, mutta minulle kumminkin tämä on muistamisen arvoista. Kahteen vuoteen on mahtunut paljon, niin hyviä kuin synkempiäkin hetkiä. Olen unohtanut ja taas uudelleen muistanut, mitä syöpä tekikään minulle. Hoidoista selvisin, vaikka eräs gradutyökin ja itse sanonkin, erittäin mallikkaasti. Suuremman henkisen jäljen minuun on kumminkin jätänyt syövän jälkeinen elämä. Hoitojen aikana sitä puski ihmeellisellä pohjattomalla tarmolla, mutta olihan se itsestään selvää, että kyllä se pohja sieltä jossain vaiheessa vastaan tulee. Nyt kun olen joutunut kohtaamaan tässä "oikeassa" arkielämässä asioita, jotka liittyvät syöpään, olenkin joutunut huomaamaan oman rajallisuuteni. En jaksakaan aina tsempata itse itseäni ja jos siinä onnistun, vaati se hurjasti energiaa ja ajatuksia. Joskus olen jopa miettinyt, tekeekö tämän saman asian jauhaminen minut masentuneeksi. Olenkin tullut siihen lopputulokseen, että syöpäshitin ajatteleminen saa minut masentuneeksi, ellen tajua lopettaa asian jauhamista ajoissa. Näin ollen päätin kaksivuotispäivän kunniaksi, että sairastamisesta tähän päivään asti "syöpärituaaleiksi" muodostuneille tavoille voinen jättää hyvästit.

Uskolliset kanssaeläjät, bloggaajat Laura, Proggis, Sipe, Pekitsi ja muut kumppanit, olette olleet hurjan tärkeitä informaatio- ja osa myös tukilähteitä. Tästä päivästä lähtien on kuitenkin parempi, että en eksy elämäänne niin aktiivisesti blogien välityksellä. Samoin olen valmis irtisanomaan riippuvuussuhteeni erinäisille syöpää koskeville keskustelupalstoille. Olen surrut palstoilla käyvien poismenoa (ihan niinkuin oikeastikin, pois tästä maailmasta), enkä jaksaisi millään ehdoin tahdoin etsiytyä syövän pariin. Edellämainitut tavat pitävät yllä, niin ali- kuin ylitajunnassakin syövän. Samalla tunnen kuitenkin hurjan kurjaa mieltä, kaikki eivät voi tehdä halutessaan samanlaista irtiottoa - heillä taistelu jatkuu.

Kuluneet vuodet eivät ole kuitenkaan olleet täysin hedelmättömiä. Syöpä, niin kurja retale kuin se onkin, on ollut avain minulle muutamaan henkisesti erittäin tärkeään ihmissuhteeseen. Heihin tulen ehdottomasti pitämään yhteyttä jatkossakin muita väyliä pitkin (kuin blogit), ihan ja vain siksi, että olen kiinnostunut heistä ihmisinä, en heidän syöpiensä takia. Lisäksi sairastuminen on tuonut elämääni syöpään liittyvää järjestötoimintaa, jota haluan jatkaa.

Lymfooman sairastaminen on edelleenkin osa menneisyyttäni ja se varmasti heijastuu tulevaisuuteenikin. Syöpä on sairaus, johon keskimäärin joka neljäs suomalainen sairastuu. Se tulee vastaani, aivan kuten muutkin tämän maailman kurjat ja epäreilut asiat, varmasti vielä moneen kertaan elämässäni.

Kontrolliväli piteni nyt kolmesta kuukaudesta puoleen vuoteen. Seuraavaan päivitykseen on siis aikaa :) Olinkin päässyt jo liiaksi tottumaan kontrollien jälkeisiin kakkuherkkuihin...