Elämä koettelee taas. Tai lähinnä kauppakeskuksien varashälyttimet. Piipiip, Riikka menee kauppaan punaisena ja piipiip Riikka lähtee kaupasta naama tulipunaisena. Onneksi olen kohtalaisen viattoman ja kiltin näköinen eikä paikalle tarvinnut kutsua vartija-gorilloita. Reppuun kurkkaaminen ja vakuutteluni syyttömyydestä riittivät. Kokeilimme varashälytintä vielä muutaman kerran ja nyt se puolestaan piippasi joka toisella kerralla. Kirjaston varashälytin oli armollinen ja päätti piipata vain kerran. Siitäkin selvisin, kun kirjastontäti näki sisääntuloni ja tarkoitukseni oli vain palauttaa kirjoja. Mennessä varashälytin ei piipannut enää minulle, mutta kuulin kuinka se valikoi uuden uhrin - mummo näytti yhtä kysymysmerkiltä kuin minäkin. Olenko sekoittanut koko Etelä-Suomen varashälyytysjärjestelmät pelkällä olemisellani? Omasta mielestäni minussa ei pitäisi piipata minkään muun kuin kännykän herätyskellon ja senkin vasta huomenna aamulla lääkkeiden ottoaikaan.

Kotiin kävellessäni mietin tyhjällä päälläni sitä, että ei kai eilisen varjoaineen rääppet voi tehdä tätä? Varjoaineessahan on jodia (mutu-tieto) ja sitten tapahtuu jotain fysiikan lakien mukaista ja lopputuloksena Riikkaa hävettää. Voiko se olla näin? Onko meillä syöpäpotilailla jonkin yhdistävä tekijä pikkukriminaalien kanssa?

Toivottavasti saan illan aikana yhteyden fiksuun serkkuuni ja hän voi paljastaa, että minulla on vain vilkas mielikuvitus. Löydän kuitenkin viisi vuotta vanhojen kenkieni pohjasta varashälyttimen.


Lisäys klo 21:42
Ja pöh sille jodille ja hienoille teorioilleni. Muka vyöni solki...